tiistai 16. marraskuuta 2010

Torey

Victoria Lynn Hayden, tunnettu nimellä Torey on yhdysvaltalainen erityisopettaja ja psykologi. Nykyisin Skottlanissa asuva kirjailija on kirjoittanut useita tositapahtumiin perustuvia kirjoja. Toreyn kirjat kertovat pahasti traumatisoituneista lapsista ja hänen työstään näiden lasten parissa.
Itse olen lukenut lähes kaikki Haydenin kirjat, jotka ovat julkaistu suomeksi. Kaikki kirjat, jotka olen lukenut, olen huomannut koskettaviksi ja kirjojen lapset pääsevät ihonalle heti, yhdenkään kirjan lasta en ole oikeasti tavannut, mutta silti tuntuu kuin tuntisin heidät henkilökohtaisesti, ja että välitän heistä todella.
Hayden on kirjoittanut suurimman osan kirjoistaan tositapahtumia kuvaten, mutta mukaan mahtuu muutama fiktiokin. Tositapahtuumiin perustuvia kirjoja haluaisin suositella lähes kaikille, yli 13-vuotiaalle. kirjoissa saattaa olla aika ravistelevaakin materiaali ja sellaista, mikä ei sovellu lapsille. Haydenin kirjat ovat kylläkin senverran raskasta luettavaa, joten jos ei itse tunne olevansa ns "tykeimmässä iskussa" en usko että näitä kannattaa silloin lukea, vaan odottaa, että on itsellä kaikki inkkarit kanootissa.
Itselleni kaikkein läheisin kirja on Häkkipoika, joka kertoo Kevinistä, joka on 16 vuotias. Yleensä Haydenin kirjoissa esiintyvät lapset ovat todella lapsia ei niinkään teini ikäisiä. Luin häkkipojan ollessani itse 16 vuotias tyttö, ja vaikka en ole koskaan ollut 16 vuotias poika(eikä minusta koskaan tule) niin 16 vuotiaiseen Keviniin oli helppo samastua ja hänestä oli helppo pitää.

Teoksia:
  • Tiikerin lapsi 1996, tositarina
  • Toisten lapset 2006, tositarina
  • Häkkipoika  2008, tositarina
  • Auringonkukkametsä  1996, romaani
  • Lapsi muiden joukossa, 1988, tositarina
  • Sähkökissa 1999, romaani
  • Nukkelapsi 2002, tositarina
  • Pöllöpoika 2003, romaani
  • Hiljaisuuden lapset 2005, tositarina
  • Aavetyttö  2007, tositarina
  • Tiikerin lapsi 2009
(lista wikipediasta)